Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Suomen suurlähetystö, Wien: Suurlähetystö: Historia

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Wien

Gonzagagasse 16
1010 Wien, Österreich
Puh. +43 1 535 03 65
S-posti: sanomat.wie@formin.fi
Deutsch | Suomi | Svenska |  |  | 
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
 

Suomen ja Itävallan diplomaattisuhteiden historia

Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 Euroopassa roihusi vielä ensimmäinen maailmansota ja näin Suomi entisenä Venäjän osana oli virallisesti sodassa Itävalta-Unkarin kanssa. Itävalta-Unkari tunnusti Suomen jo 28.1.1918, vaikka rauhansopimus maiden välille allekirjoitettiin vasta toukokuun 29. päivänä Berliinissä. 

Suomen puolelta sopimuksen allekirjoittivat Berliinin lähettiläs Edvard Hjelt ja Kristianian (Oslon) asiainhoitaja Allan Serlachius. Sopimus myötäili pääkohdiltaan Saksan kanssa saman vuoden maaliskuussa solmittua sopimusta. Eduskunnan hyväksymisen jälkeen sopimus kirjattiin asetuskokoelmaan 19.7.1918. Tästä päivästä ulkoasiainministeriö katsoo perinteisesti Suomen ja Itävallan välisten diplomaattisuhteiden alkaneen.

Harri HolmaItävalta-Unkarin hajottua ensimmäisen maailmansodan seurauksena oli tarpeen vahvistaa uudelleen suhteet Suomen ja Itävallan välillä. Aloite tähän tuli itävaltalaisten puolelta vuosien 1919 ja 1920 vaihteessa. Suomen Berliinin lähettiläs Harri Holma sivuakkreditoitiin marraskuussa 1921 Wieniin ja hän jätti juhlallisin menoin huhtikuussa 1922 valtuuskirjeensä Wienissä presidentti Hainischille. Tervehdyspuheessaan Holma nosti esiin Suomen ja Itävallan aseman Itä- ja Länsi-Euroopan välillä sijaitsevina välittäjinä ja korosti maitten vanhoja yhteyksiä etenkin kulttuurin ja tieteen alalla. 

Berliinistä käsin edustautuminen jatkui vuoteen 1933 saakka, minkä jälkeen uusi lähettiläs Onni Talas toimi aluksi vuosina 1933-34 Kööpenhaminasta käsin ja vasta perustetun Suomen Budapestin-lähetystön päälliköksi siirryttyään vuodet 1934-38 Unkarin pääkaupungista käsin. Itävallan tultua liitetyksi Kolmanteen valtakuntaan (Anschluss) maaliskuussa 1938 diplomaattinen edustautuminen Wienissä päättyi.

Diplomaattisuhteet solmitaan uudelleen

Toisen maailmansodan jälkeen diplomaattisuhteiden palauttaminen käynnistyi vuoden 1947 lopussa Itävallan Tukholman lähettilään Paul Wintersteinin välittämällä epävirallisella yhteydenotolla. Ulkoasiainministeriössä asiaan suhtauduttiin myönteisesti ja 25.3.1948 tasavallan presidentin esittelyssä valtuutettiin Suomen Tukholman lähettiläs G.A. Gripenberg ilmoittamaan Wintersteinille, että Suomi oli halukas solmimaan diplomaattisuhteet. Presidentti Paasikivi myönsi 1.7.1948 lähettiläs Wintersteinille agrementin eli vastaanottajamaan suostumuksen. Vastaavasti Suomen Prahan lähettiläälle Eduard Palinille pyydettiin 23.7.1948 agrementtia Wieniin. Asia ei kuitenkaan edennyt, sillä lokakuun lopussa 1948 itävaltalaiset ilmoittivat, että kysymys diplomaattisuhteiden solmimisesta tulikin alistaa ensin Wienissä toimineelle liittoutuneiden valvontaneuvostolle, johon kuuluivat Ison-Britannian, Yhdysvaltojen, Ranskan ja Neuvostoliiton edustajat. Neuvostoliiton edustajalle toimitettavat paperit piti kierrättää Moskovan kautta, missä paperit viettivät sekaannuksen vuoksi byrokratian rattaissa lähes puoli vuotta. Valvontaneuvosto päätti 4.3.1949 suostua diplomaattisuhteiden solmimiseen, ja suomalaisille tiedotettiin asiasta vajaata kahta viikkoa myöhemmin. Itävaltalaisilta saatiin myönteinen vastaus agrementtipyyntöön 29.3.1949 ja Palin sivuakkreditoitiin Wieniin 8.4.1949. 

Eduard Palinin ensivierailujen kokemukset Wienistä olivat hyvin myönteisiä. Lähettiläs totesi havainneensa, että Itävallassa katsottiin "määrätyn yhtäläisyyden ainakin eräissä suhteissa olevan olemassa Suomen ja Itävallan ulkopoliittisissa ongelmissa". Tällä varovaisella ilmaisulla Palin luonnollisesti tarkoitti kummankin maan työläitä suhteita Neuvostoliiton kanssa. 

Wieniin haettiin vuonna 1951 kunniakonsulia, jolloin Palinin seuraaja, lähettiläs Ragnar Nummelin, osoitti olevansa aikaansa edellä suosittelemalla naisehdokasta. Hän kuitenkin taipui ministeriön vaatimaan miesehdokkaaseen, tosin melkoisen ironian säestyksellä: "Omasta puolestani olisin kuitenkin sangen mielelläni nähnyt tarmokkaan ja älykkään rouva Wohleberin konsulina - eiköhän meidän pitäisi vähitellen päästä siitä kompleksista, ettei nainen yhtä hyvin kuin mies voi olla konsulina ja diplomaattina - mutta myönnän kyllä, että suuressa pääkaupungissa, missä meillä ei muuten ole edustusta, 105 kg painava mies (tämä on juuri konsulikandidaattimme paino) voi esiintyä mahtavammin kuin hieno nainen, jolla kuitenkin on laajemmat kulttuurisuhteet."

Itävallan valtiosopimuksen synnyttyä vuonna 1955, mikä päätti liittoutuneiden miehityksen, alkoivat isännät suhtautua kielteisesti Suomen lähettilään edustautumiseen Prahasta, sosialistisen maan pääkaupungista, käsin. Muut maat hoitivat tuolloin edustautumisensa yleensä Bernistä. Vuonna 1951 valittu kunniakonsuli oli tuolloin jo eronnut tehtävästään ja Itävalta oli avannut vuonna 1955 oman väliaikaisen asiainhoitajan johtaman lähetystön Helsingissä, joten UM päätti avata toukokuussa 1956 Wienissä edustuston osoitteessa Lothringenstrasse 16. Kanslian avausta Wienissä järjesteli Prahan lähetystösihteeri Kai Somerto väliaikaisen asiainhoitajan tittelillä. Virallista nimitystä edellä mainittuun tehtävään ei ilmeisesti kuitenkaan koskaan tehty. 

Tuolloisia yhteyksiä ja resursseja kuvaa se, että kunnollisen kirjoituskoneen saaminen edustuston käyttöön kesti vuoden. Uuden ostoon ei annettu lupaa, vaan Kölnin kaupallinen edustusto määrättiin lähettämään yksi kone Wieniin. Tahallaanko vai vahingossa Köln luovutti koneen, jossa oli venäläiset kirjasimet. Lopulta käyttökelpoinen kone lähetettiin Suomesta. Vuonna 1959 lähetystö muutti osoitteeseen Bayerngasse 1, jossa se sijaitsi seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Atomienergiaa ja matkailijoita

Otso WartiovaaraMaitten väliset lähetystöt korotettiin suurlähetystöiksi vuonna 1961, jolloin Suomen ensimmäiseksi Wienin suurlähettilääksi nimitettiin Otso Wartiovaara. Samalla hänet nimitettiin pysyväksi edustajaksi Kansainväliseen atomienergiajärjestöön (IAEA). IAEA:n toiminnan seuraaminen ja siihen osallistuminen vaati asiantuntemusta ja panostusta. Edustuston päällikkö koki, että Itävalta oli "poliittisesti ja kauppapoliittisesti niin monella tavalla Suomeen verrattavassa asemassa", että hän ei ehtinyt paneutua riittävästi näihin keskeisiin asioihin, sillä työaikaa veivät myös tavanomaiset kaupalliseen toimintaan, konsuliasioihin, kulttuuriyhteyksiin ja tiedotukseen liittyvät tehtävät. Wien oli nimittäin 1960-luvun alussa ohittanut jopa Pariisin suomalaismatkailijoiden suosiossa, joten avuntarvitsijoita riitti varsinkin kesäkuukausina. Oman lisänsä toivat työmatkoillaan edustuston puoleen kääntyneet, sillä Wien oli yksi Euroopan suosituimmista kongressikaupungeista. Wartiovaaran esitysten perusteella edustustoa vahvistettiin vielä toisella lähetystösihteerillä.

Suomen ja Itävallan suhteiden tiivistyminen näkyi 1960-luvun alkupuolella myös vierailuvaihdossa. Itävallan liittopresidentti Adolf Schärf vieraili vuonna 1960 Suomessa, ja presidentti Urho Kekkonen teki onnistuneen vastavierailun jo seuraavana vuonna. Vuoden 1961 lopussa ulkoasiainministeri Bruno Kreisky kävi vielä esitelmämatkalla Helsingissä Keskuskauppakamarin kutsusta. "Kreisky käytti tietoisesti Helsinkiä sellaisena forumina, jolla sanottu sana luetaan ja tutkitaan varmasti myös idässä", arveli Wartiovaara matkan motiiveja. Yhteisenä nimittäjänä ulkopolitiikassa mailla oli puolueettomuus, mistä vallitsi korkealla tasolla hyvä yhteisymmärrys. UM oli kuitenkin 1960- ja 1970-luvulla melko herkkä reagoimaan, jos itävaltalaisessa mediassa tai julkisessa keskustelussa Suomen puolueettomuus unohdettiin tai sen katsottiin poikkeavan Itävallan, Sveitsin ja Ruotsin puolueettomuudesta.

Suomen Itävallan suurlähetystön merkityksen kasvaminen näkyi myös siinä, että henkilökunnan määrää lisättiin 60-luvun lopulla vielä sanomalehtiavustajalla sekä kaupallisella sihteerillä. Suomen Itävallan suurlähettiläs - tuolloin Jussi Mäkinen - edusti Suomea nimittäin myös Vatikaanin Pyhän istuimen luona ja YK:n teollistamisjärjestössä (UNIDO). Näiden muutosten vuoksi suurlähetystö muutti suurempiin tiloihin Untere Donaustrasse 15-17:ään. Näihin aikoihin Itävallan ja Suomen väliset suhteet tiivistyivät huomattavissa määrin. Valtionpäämiesten vierailut saivat jatkoa 70-luvulla ja ministeritason vierailut lisääntyivät tasaiseen tahtiin vuosikymmenen kuluessa.

ETYJ-edustuston perustaminen

Vuonna 1986 Wieniin perustettiin pysyvä edustusto Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä (ETYJ). Ensimmäiseksi suurlähettilääksi nimitettiin Markku Reimaa.

Suomen edustuston tehtävät monipuolistuivat 1990-luvulla edelleen. Wieniin syntyi lisää kansainvälisiä järjestöjä, jotka lisäsivät lähetystön työtaakkaa. Samalla suomalainen siirtokunta kasvoi 1980-luvun lopun 350 ihmisestä yli tuhanteen ihmiseen vuonna 2001, joten konsuliasioiden ja muiden Suomea koskevien palvelujen kysyntä nousi selkeästi. Tuolloinen suurlähettiläs Eva-Christina Mäkeläinen pani merkille myös Suomi-kuvan Itävallassa muuttuneen suomalaisyritysten - Nokia etunenässä - saadessa enemmän jalansijaa maassa.

Yhdentyvä Eurooppa alkoi näkyä Suomen ja Itävallan välisissä suhteissa 1990-luvulla. Maat kävivät jäsenyysneuvotteluja samanaikaisesti ja EU:hun liittymisen jälkeenkin ne ovat toimineet tiiviissä yhteistyössä sekä ministeri- että virkamiestasolla. Ennen EU:n viimeisintä laajentumista samanlainen sijainti EU:n ulkorajoilla ja maiden peräkkäiset EU-puheenjohtajuudet johtivat tiiviisiin konsultaatioihin ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Yhteistyö EU-asioissa on jatkunut myös uudella vuosituhannella. Itävalta on Suomelle EU:ssa luonteva liittolainen, jonka kanssa olemme monessa kysymyksessä samoilla linjoilla.

pdfSuomen lähettiläät ja suurlähettiläät Wienissä

Tulosta

Tämä dokumentti

Päivitetty 8.6.2015


© Suomen suurlähetystö, Wien | Tietoa palvelusta  | Yhteystiedot